Thaimaa


Thaimaahan voi matkustaa ympäri vuoden. Suosituinta aikaa on keski-kevättalvi. Silloin muita rantalomaan sopivia matkakohteita on vähän. Thaimaahan matkustetaan paljon myös kesällä. Tämä johtuu siitä, että kesällä matkustetaan paljon muutenkin kun on kesäloma-aika.

Kesällä, siis silloin kun Suomesa on kesä, Thaimaassa on sadekausi. Sen vuoksi moni välttelee Thaimaata kesällä. Pelätään, että koko loman sataa.Todellisuus on hiukan toisenlainen. Sateet ovat siellä vain yksittäisiä kuuroja, jotka kestävät yleensä vain muutamia kymmeniä minuutteja. Sitten taas aurinko paistaa ja kadut kuivuvat hetkessä. Ilma on viileämpää ja raikkaampaa sateen jälkeen eikä kadut pölise. Olen ollut kerran Thaimaassa kesällä. Kahden viikon aikana ei sattunut kertaakaan, että sade olisi haitannut lomailua tai mitään muutoksia olisi tarvinnut tehdä matka tai retkiohjelmaan. Sillon satoi yleensä öisin, aivan kaatamalla ja välillä myös ukkosti ja salamoi. Sade toi ilmaan ylimääräistä kosteutta. Vaikka se viilentää aluksi, mutta jos on koko päivän satamatta, niin silloin ilma on sekä kuuma että kostea. Siis oikeaa tropiikkia.

Talvella on ehkäpä paras aika matkustaa Thaimaahan. Silloin Suomessa joudutaan kärsimään lumesta ja pakkasista. Myöskään Thaimaassa ei ole niin kuuma kuin kesällä. Ilma on lisäksi kuivaa eli kuumuus ei tunnu lainkaan pahalta. Suomalaisen kannalta talvi vaan huonoa aikaa siksi, että on vaikea saada yli viikkoa yhtäjaksoista lomaa. Ainakaan koko perheelle. Viikon matkoja tehdään tuskin lainkaan ja jos tehdäänkin, niin sellaiselle ei oikein kannata mennä. Lento Thaimaahan kestää pitkää ja päälle tulee vielä aikaeron rasitus. Yleensä pari ensimmäistä päivää menee lentomatkasta ja aikaerosta toipumiseen. Aikaero on siis niinpäin, että aluksi nukut monta tuntia pidempään "auringon" mukaan pitäisi.

Syksyllä ja syystalvella on myös kiva matkustaa Suomesta pois. Päivät lyhenevät ja maassa on loskaa ja taivaalta sataa vettä ja räntää. Silloin tekee mieli pois. Huono puoli on, että vaikka Suomen kesä on lyhyt niin syksy on pitkä. Kun palaat kahden-kolmen viikon lomalta, niin edelleen on Suomessa syksy. Päivät ovat vielä lyhyempiä kuin lähtiessä ja ilma vielä kylmempi. Silloin tekee mieli takaisin, mutta on pakko mennä duuniin kellokorttia leimaamaan. Siis vain pieni varoituksen sana syksyllä matkustamisesta. Paluu arkeen on ikävä.

Thaima linkkejä:

thaimaahan.net | Thaimaa ja sen matkakohteet (Bangkok, Cha Am, Hua Hin, Khanom, Ko Samui, Krabi, Pattaya, Phuket ja Rayong)
fi.wikipedia.org/wiki/Thaimaa | Wikipedian Thaimaa sivusto, tietoa Thaimaasta valtiona.
Thaimaa lomakohde
| Blogimuotoisen lomakohde sivuston Thaimaa sivu.
Apollomatkat.fi/thaimaa | Apollomatkojen Thaimaa tietosivut.




Comments